Post by Admin on Oct 16, 2006 20:51:15 GMT 2
Hyvä terveys ei ole sinänsä pelkkä itseisarvo, vaan myöskin väline oman olemisensa edistämiseksi, johon olennaiselta osin liittyy tietoisuus. Tieto ja kokemus omasta itsenä olemisesta, joka meillä on ollut vähintäänkin syntymästä lähtien. Tietoisuus liittyy kaikkeen, ja sitä voidaan havannoida eri tasoilla, joskin sen persoonallisuus ilmenee ihmisessä meille selkeämmin kuin muissa elämän muodoissa. Tietyssä mielessä atomeiden varaukset, positronit ja elektronitkin ovat tietoisia, mutta enemmän automaattisella tavalla. Ne vain toimivat. Joskus samankaltainen toiminta nykyaikana on havaittavissa myös ihmisissä, kun ei sen kummemmin mietitä mitä tehdään ja miksi tehdään, tehdään vain kun on opittu tekemään.
Oman persoonallisuutensa ymmärtäminen syvällisesti on siksi tärkeää, etteivät ulkoiset vaikuttimet enää kykene ohjaamaan ajattelua, tuntemista sekä käyttäytymistä, ja yksilö voi vapautua toteuttamaan oman sisäisen todellisuutensa luomista elämässään. Kokiessa yksilötajuisesti itseytensä, ihminen ymmärtää tahtovansa erilaisia asioita, joita varten on valmis tekemään työtä, käyttämään tahdonvoimaansa voittaakseen passiivisuuteen taipuvaisen olemuspuolen itsessään. Tällöin voi ymmärtää myös kuinka jokainen kokee saman itseyden täysin henkilökohtaisella tavalla, ja kuinka juuri tämä tunne ainutlaatuisuudesta on yhdistävä tekijä olemisen kentässä. Eri uskonnot ja filosofiat kaikki sydämessään ilmaisevat ajatuksen siitä, kuinka elollisuutta tulisi kohdella kunnioittaen ja rakastaen, silti pyrkien kasvavassa määrin oikeudenmukaisuuteen ja totuuden ymmärtämiseen, mikä käytännössä tarkoittaa pyrkimystä kärsimykseen johtavan toiminnan parantamisena parhaansa mukaan.
Aineellisen olemuksen todellisuuden pohjana nähden useat ovat kadottaneet näkökykynsä sen suhteen, että kaikella toiminnalla on vaikutukset, ei vain määrällisesti vaan myös laadullisesti. Mikäli ei näe ajallisuuden vaikutuksessa kuinka kaikki kokemamme sisältyy juuri käsillä olevaan hetkeen, syntyy mielessä tuska saavuttamattomuudesta: kokemus kaiken luisumisesta sormien lävitse. Arvostaen tässä hetkessä ilmenevää todellisuutta, olemme askeleen lähempänä ajattoman tuntemista, saavuttaen näin ikuisuuden kauneudesta häivähdyksen. Oma itsemme on yhtälailla luomus ikuisessa nykyhetkessä, jonka kokeminen tulisi olla hyvin kaunista ja pyhää. Näin voimme kokea yhteyden jonkin ajattoman vaikutuksesta elämässämme. Ja missä muussa tämä kaikki kuvattu tapahtuisi jollei tietoisuudessa? Jotta voidaan saavuttaa tällainen todellisuus joka päiväisessä elämässä, on ensin ymmärrettävä omaan persoonallisuuteensa sisältyvä ajattomuuden luonto.
Ympäröivästä maailmasta olemme nähneet kiertokulun, syntymästä siihen mitä kutsutaan kuolemaksi. Kuitenkin ihmisen aistit tavoittavat erityisesti harjaantumattoneina vain murto-osan todellisuuden olemuksesta. Ajatus sielun kuolemattomuudesta on hyvin vanha, mutta kun ihmiskunnan tietoisuus laskeutui ja rajoittui aisti-ilmiöiden tutkimiseen, kaikki mitä ei kyetty mittaamaan tarkasti joutui kritiikin alaisuuteen. Viime aikoina tieteellisen ymmärryksen kehittyessä on saavutettu hienojakoisempien hiukkasten maailma ja koko ajatus aineesta on muuttunut täysin uudenlaiseksi. On havaittu ettei mitään todella kiinteä energian ja vahvuuden tasolla ole mikä tuntuu sinänsä käytännönkokemukseen nähden käsittämättömältä. Kyse on todellakin vain sähkömagneettisista varauksista joiden varaan molekyylit rakentavat aineen eri ilmentymiä. Tämä ei kuitenkaan vielä todista ihmisen persoonallisuuden perustuvan pelkkään fysiikkaan. Tahdon ilmaantuminen luettuna ainoastaan sähkömagneettiseksi ilmiöksi kuulosta vielä oudommalta kuin ajatus aineen sähkömagneettisesta luonnosta.
On järjellistä olettaa, että koska persoonan kokeminen on jossakin määrin rajoittunutta, siis ei ääretöntä, on myös persoonalla kuten atomeillakin oma kenttänsä. Ainakin persoonallisuus kokee elämän tietyissä puitteissa. Mikä tämän kentän olemus sitten on? Vastataksemme tähän, on mietittävä persoonallisuuden yleisiä ominaisuuksia. Niitä ovat, tunne itseydestä, minuus, mieli, muistot, tahto, toiveet, hyveet, pelot etc. Mutta koska on käynyt ilmeiseksi ettei aineellisuudella ole varsinaista kiinteää perustaa, seuraa siitä luonnollisesti se, että hengen olemassaolo käy astetta todellisemmaksi. Hengellä tässä tarkoitetaan ei-aineellista, ja koska aineellisen olemus on paljastunut joksikin muuksi kuin mitä sillä aiemmin on tarkoitettu, on hengen läsnäolo lähempänä joka päiväistä elämäämme. Persoonallisuus ei siis ole aineellisuuden piirissä joka jo on osoittautunut energeettiseksi vahvuudeksi napaisuuksien välillä, sähkömagneettiseksi. Mitä se silloin on?
On mielenkiintoista ajatella kuinka tämä vahvuuden dynaaminen voima, polariteetti eli napaisuus ilmenee persoonallisuuden kentässä. Sen mitä kutsumme aineeksi ja tietoisuuden välillä vallitsee selvä yhteys, jonka voi todeta esim. saastuneen ympäristön vaikutuksesta yksilön henkiseen/psyykkiseen hyvinvointiin. Suuri osa todellisuutemme tapahtumista toteutuu itse asiassa hienojakoisemman vahvuuden piirissä, voimakentissä jotka ovat dynaamisessa vuorovaikutussuhteessa koko maailman ja maailmankaikkeuden kanssa. Kyseessä on sama ilmiö jonka näemme kun tarkastelemme jonkin pienemmän alueen, kuten järven eliökantaa ja ekojärjestelmää ja näemme sitten sen yhteyden suurempaan kokonaisuuteen. Sama tapahtuu ihmisen kehossa kun yksi sairas solu voi aiheuttaa koko elimistön toimintaan vaikuttavan poikkeustilan, esim. syöpäkasvaimen. Tästä näemme kuinka herkkä ja silti itseäänkorjaava järjestelmä elämä on. Kaikki on ikään kuin itsestään tapahtuvaa, kuten hengitys, verenkierto ja ruoansulatus.
Kun tiedostamme ihmisen psyykkisen olemuksen, paljastuu valtava määrä erilaista tajunnan toimintoihin liittyvää liikettä, kuten itsetunto, koetun suhteuttaminen nykyisyyteen, samastuminen muihin, vertaaminen, aistien tulkitseminen, koko ajattelun ulottuvuus mielessä alitajunnasta ylitajuntaan. Ihminen näyttäytyy siis huomattavasti laajempana kokonaisuutena kuin ainoastaan aineellisten toimintojen yhteenlaskettuna tuloksena. Itse asiassa hyvin pieni määrä ihmisessä liittyy näihin hitaamman värähtelytason omaavien muotojen ylläpitoon. Silti ne ovat tärkeitä, koska hermoston kautta koemme persoonallisuudessamme tietoisuutta kehon terveydentilasta. Todellisuutta on ymmärtää toimia oikein aineellisen puolensa suhteen. Tämän ymmärtäminen on tervettä järkeä. Toisekseen muodon maailma on osa maailmankaikkeuden ihmeellistä olemusta, ja mikäli sitä kohdellaan oikein on se myös kaunis. Kauneuden arvostamisesta pääsemmekin jälleen persoonallisuuden äärelle. Kuten on käynyt ilmeiseksi, on todellisuus hyvin monipuoleinen ilmentymä, vaikka sen meille tärkeimmän osan, persoonallisuuden luontoa on vasta sivuttu.
Mitä tapahtuu kun persoonallisuus kokee itsensä? Tuo kokemus on ajallisuuden yläpuolella, ylittääpä se tilankin, koska itse-tietoisuus on hengestä lähtöisin. Atomit eivät tuota tajuntaa, niiden toimintoja pitää yllä jokin suurempi voima, vahvuus johon ne sisältyvät. Aivan kuten DNA lisääntyy tuloksena uusia soluja, uutta kudosta, organismeja, voidaan tiedon jonka varassa aineellisuutta muodostavat hiukkaset liikkuvat ajatella olevan lähtöisin eräänlaisesta 'alkusolusta'. Yhtäkaikki, jokin saa kaiken pysymään radallaan, elektronit, auringot, planeetat, kuut, jopa galaksit. Tästä kaikesta paljastuu jollakin tapaa selkeä ja johdonmukainen totuus olemassaolon tarkoituksesta. Kaikki on tarkoitettu olevaksi, minkä vuoksi olevaisuus ylläpidetään. Kuinka persoonallisuus olisi mahdollista, mikäli ei jo olisi tietoa siitä miten organismit kehittyvät pisteeseen jossa persoonallisuus voi alkaa tiedostamaan itsensä aineen piirissä ei-aineellisena olemuksena? Alkuperäinen persoonallisuuden lähde johon sisältyy tieto kaikesta olemassaolevasta ja olemattomasta. Koska jostakin on lähtöisin sysäys jonka saatossa ihmiskunta on saavuttanut nykytilansa. Jokin muovasi tuon alkuvahvuuden ja potentiaalin josta olevaisuus virtaa. Ilmeisen tietoisesta luonteesta kertoo matemaattinen ja geometrinen järjestys ja järjellisyys; mikään ei ole sattumanvaraista vaikka kehitysmahdollisuuksia olemassaolon eri ilmiöille ja todellistumille lienee liki ääretön määrä. Tämä kertoo alkuperäisen kosmisen tietoisuuden äärettömästä luonteesta. Kaiken lisäksi on ollut 'aika' ennen ajallisuuden ilmaantumista, eräänlainen ei-aika, koska aika liittyy avaruuden kaareutumiseen. Kyseessä on alkamaton kuin myös päättymätön ikuisuus. Todellisuuden hienojakoisempi luonto, itse asiassa täysin jakamaton universaalinen piiri joka sulkee sisäänsä kaiken antamatta minkään rajoittaa itseään. Saavutettaessa kosmisempia olemisen tasoja käy välttämättömäksi antaa ihmisen luomien rajallisuutta kuvastavien ajatusmallien raueta ja vapautua iäisyyden kokemiseen omassa itsetietoisuudessaan. Näin on saavutettu alkupiste todellisen persoonallisuuden kokemisessa, vapautus hyvin rajallisena itseään pitäneestä käsityksestä joka on opetettu yhteiskunnan taholta.
Pohdinta persoonallisuudesta tulee jatkumaan tässä jonakin ajankohtana. Itse tuon sanoiksi virkin.
Oman persoonallisuutensa ymmärtäminen syvällisesti on siksi tärkeää, etteivät ulkoiset vaikuttimet enää kykene ohjaamaan ajattelua, tuntemista sekä käyttäytymistä, ja yksilö voi vapautua toteuttamaan oman sisäisen todellisuutensa luomista elämässään. Kokiessa yksilötajuisesti itseytensä, ihminen ymmärtää tahtovansa erilaisia asioita, joita varten on valmis tekemään työtä, käyttämään tahdonvoimaansa voittaakseen passiivisuuteen taipuvaisen olemuspuolen itsessään. Tällöin voi ymmärtää myös kuinka jokainen kokee saman itseyden täysin henkilökohtaisella tavalla, ja kuinka juuri tämä tunne ainutlaatuisuudesta on yhdistävä tekijä olemisen kentässä. Eri uskonnot ja filosofiat kaikki sydämessään ilmaisevat ajatuksen siitä, kuinka elollisuutta tulisi kohdella kunnioittaen ja rakastaen, silti pyrkien kasvavassa määrin oikeudenmukaisuuteen ja totuuden ymmärtämiseen, mikä käytännössä tarkoittaa pyrkimystä kärsimykseen johtavan toiminnan parantamisena parhaansa mukaan.
Aineellisen olemuksen todellisuuden pohjana nähden useat ovat kadottaneet näkökykynsä sen suhteen, että kaikella toiminnalla on vaikutukset, ei vain määrällisesti vaan myös laadullisesti. Mikäli ei näe ajallisuuden vaikutuksessa kuinka kaikki kokemamme sisältyy juuri käsillä olevaan hetkeen, syntyy mielessä tuska saavuttamattomuudesta: kokemus kaiken luisumisesta sormien lävitse. Arvostaen tässä hetkessä ilmenevää todellisuutta, olemme askeleen lähempänä ajattoman tuntemista, saavuttaen näin ikuisuuden kauneudesta häivähdyksen. Oma itsemme on yhtälailla luomus ikuisessa nykyhetkessä, jonka kokeminen tulisi olla hyvin kaunista ja pyhää. Näin voimme kokea yhteyden jonkin ajattoman vaikutuksesta elämässämme. Ja missä muussa tämä kaikki kuvattu tapahtuisi jollei tietoisuudessa? Jotta voidaan saavuttaa tällainen todellisuus joka päiväisessä elämässä, on ensin ymmärrettävä omaan persoonallisuuteensa sisältyvä ajattomuuden luonto.
Ympäröivästä maailmasta olemme nähneet kiertokulun, syntymästä siihen mitä kutsutaan kuolemaksi. Kuitenkin ihmisen aistit tavoittavat erityisesti harjaantumattoneina vain murto-osan todellisuuden olemuksesta. Ajatus sielun kuolemattomuudesta on hyvin vanha, mutta kun ihmiskunnan tietoisuus laskeutui ja rajoittui aisti-ilmiöiden tutkimiseen, kaikki mitä ei kyetty mittaamaan tarkasti joutui kritiikin alaisuuteen. Viime aikoina tieteellisen ymmärryksen kehittyessä on saavutettu hienojakoisempien hiukkasten maailma ja koko ajatus aineesta on muuttunut täysin uudenlaiseksi. On havaittu ettei mitään todella kiinteä energian ja vahvuuden tasolla ole mikä tuntuu sinänsä käytännönkokemukseen nähden käsittämättömältä. Kyse on todellakin vain sähkömagneettisista varauksista joiden varaan molekyylit rakentavat aineen eri ilmentymiä. Tämä ei kuitenkaan vielä todista ihmisen persoonallisuuden perustuvan pelkkään fysiikkaan. Tahdon ilmaantuminen luettuna ainoastaan sähkömagneettiseksi ilmiöksi kuulosta vielä oudommalta kuin ajatus aineen sähkömagneettisesta luonnosta.
On järjellistä olettaa, että koska persoonan kokeminen on jossakin määrin rajoittunutta, siis ei ääretöntä, on myös persoonalla kuten atomeillakin oma kenttänsä. Ainakin persoonallisuus kokee elämän tietyissä puitteissa. Mikä tämän kentän olemus sitten on? Vastataksemme tähän, on mietittävä persoonallisuuden yleisiä ominaisuuksia. Niitä ovat, tunne itseydestä, minuus, mieli, muistot, tahto, toiveet, hyveet, pelot etc. Mutta koska on käynyt ilmeiseksi ettei aineellisuudella ole varsinaista kiinteää perustaa, seuraa siitä luonnollisesti se, että hengen olemassaolo käy astetta todellisemmaksi. Hengellä tässä tarkoitetaan ei-aineellista, ja koska aineellisen olemus on paljastunut joksikin muuksi kuin mitä sillä aiemmin on tarkoitettu, on hengen läsnäolo lähempänä joka päiväistä elämäämme. Persoonallisuus ei siis ole aineellisuuden piirissä joka jo on osoittautunut energeettiseksi vahvuudeksi napaisuuksien välillä, sähkömagneettiseksi. Mitä se silloin on?
On mielenkiintoista ajatella kuinka tämä vahvuuden dynaaminen voima, polariteetti eli napaisuus ilmenee persoonallisuuden kentässä. Sen mitä kutsumme aineeksi ja tietoisuuden välillä vallitsee selvä yhteys, jonka voi todeta esim. saastuneen ympäristön vaikutuksesta yksilön henkiseen/psyykkiseen hyvinvointiin. Suuri osa todellisuutemme tapahtumista toteutuu itse asiassa hienojakoisemman vahvuuden piirissä, voimakentissä jotka ovat dynaamisessa vuorovaikutussuhteessa koko maailman ja maailmankaikkeuden kanssa. Kyseessä on sama ilmiö jonka näemme kun tarkastelemme jonkin pienemmän alueen, kuten järven eliökantaa ja ekojärjestelmää ja näemme sitten sen yhteyden suurempaan kokonaisuuteen. Sama tapahtuu ihmisen kehossa kun yksi sairas solu voi aiheuttaa koko elimistön toimintaan vaikuttavan poikkeustilan, esim. syöpäkasvaimen. Tästä näemme kuinka herkkä ja silti itseäänkorjaava järjestelmä elämä on. Kaikki on ikään kuin itsestään tapahtuvaa, kuten hengitys, verenkierto ja ruoansulatus.
Kun tiedostamme ihmisen psyykkisen olemuksen, paljastuu valtava määrä erilaista tajunnan toimintoihin liittyvää liikettä, kuten itsetunto, koetun suhteuttaminen nykyisyyteen, samastuminen muihin, vertaaminen, aistien tulkitseminen, koko ajattelun ulottuvuus mielessä alitajunnasta ylitajuntaan. Ihminen näyttäytyy siis huomattavasti laajempana kokonaisuutena kuin ainoastaan aineellisten toimintojen yhteenlaskettuna tuloksena. Itse asiassa hyvin pieni määrä ihmisessä liittyy näihin hitaamman värähtelytason omaavien muotojen ylläpitoon. Silti ne ovat tärkeitä, koska hermoston kautta koemme persoonallisuudessamme tietoisuutta kehon terveydentilasta. Todellisuutta on ymmärtää toimia oikein aineellisen puolensa suhteen. Tämän ymmärtäminen on tervettä järkeä. Toisekseen muodon maailma on osa maailmankaikkeuden ihmeellistä olemusta, ja mikäli sitä kohdellaan oikein on se myös kaunis. Kauneuden arvostamisesta pääsemmekin jälleen persoonallisuuden äärelle. Kuten on käynyt ilmeiseksi, on todellisuus hyvin monipuoleinen ilmentymä, vaikka sen meille tärkeimmän osan, persoonallisuuden luontoa on vasta sivuttu.
Mitä tapahtuu kun persoonallisuus kokee itsensä? Tuo kokemus on ajallisuuden yläpuolella, ylittääpä se tilankin, koska itse-tietoisuus on hengestä lähtöisin. Atomit eivät tuota tajuntaa, niiden toimintoja pitää yllä jokin suurempi voima, vahvuus johon ne sisältyvät. Aivan kuten DNA lisääntyy tuloksena uusia soluja, uutta kudosta, organismeja, voidaan tiedon jonka varassa aineellisuutta muodostavat hiukkaset liikkuvat ajatella olevan lähtöisin eräänlaisesta 'alkusolusta'. Yhtäkaikki, jokin saa kaiken pysymään radallaan, elektronit, auringot, planeetat, kuut, jopa galaksit. Tästä kaikesta paljastuu jollakin tapaa selkeä ja johdonmukainen totuus olemassaolon tarkoituksesta. Kaikki on tarkoitettu olevaksi, minkä vuoksi olevaisuus ylläpidetään. Kuinka persoonallisuus olisi mahdollista, mikäli ei jo olisi tietoa siitä miten organismit kehittyvät pisteeseen jossa persoonallisuus voi alkaa tiedostamaan itsensä aineen piirissä ei-aineellisena olemuksena? Alkuperäinen persoonallisuuden lähde johon sisältyy tieto kaikesta olemassaolevasta ja olemattomasta. Koska jostakin on lähtöisin sysäys jonka saatossa ihmiskunta on saavuttanut nykytilansa. Jokin muovasi tuon alkuvahvuuden ja potentiaalin josta olevaisuus virtaa. Ilmeisen tietoisesta luonteesta kertoo matemaattinen ja geometrinen järjestys ja järjellisyys; mikään ei ole sattumanvaraista vaikka kehitysmahdollisuuksia olemassaolon eri ilmiöille ja todellistumille lienee liki ääretön määrä. Tämä kertoo alkuperäisen kosmisen tietoisuuden äärettömästä luonteesta. Kaiken lisäksi on ollut 'aika' ennen ajallisuuden ilmaantumista, eräänlainen ei-aika, koska aika liittyy avaruuden kaareutumiseen. Kyseessä on alkamaton kuin myös päättymätön ikuisuus. Todellisuuden hienojakoisempi luonto, itse asiassa täysin jakamaton universaalinen piiri joka sulkee sisäänsä kaiken antamatta minkään rajoittaa itseään. Saavutettaessa kosmisempia olemisen tasoja käy välttämättömäksi antaa ihmisen luomien rajallisuutta kuvastavien ajatusmallien raueta ja vapautua iäisyyden kokemiseen omassa itsetietoisuudessaan. Näin on saavutettu alkupiste todellisen persoonallisuuden kokemisessa, vapautus hyvin rajallisena itseään pitäneestä käsityksestä joka on opetettu yhteiskunnan taholta.
Pohdinta persoonallisuudesta tulee jatkumaan tässä jonakin ajankohtana. Itse tuon sanoiksi virkin.